![]() Jefton's Jezper VH12-029-0044
![]() © VRL-00050 Luonnetta Yleisesti Jefton's Jezper, kavereiden kesken Jesse, on on rehti ja rehellinen ori, joka ei anna mitään ilmaiseksi. Jesse on myös hyvin kekseliäs ori ja vaikka se tuo mukanaan usein pientä harmia kujeineen, se on luonteeltaan kuitenkin ihastuttavan veikeä ja lutuinen. Vaikka ori saakin aina välillä omistajansa vihaiseksi, on sen tempauksia ja sähellyksiä hauska katsella. Hoitaessa ori katselee ympärilleen ja seisoo hiljaan paikallaan. Sitä ei kiinnosta rapsutukset ja harjanvedot, vaan lähellä olevat tammat. Jesse osaa kyllä pyytä huomiota ja rapsutuksia jos sille päälle sattuu. Se ei kuitenkaan halua jäädä huomion saamisessa viimeiseksi, vaan osoittaa sen omalla tavallaan jos näin käy. Jesse on nätisti koko harjauksen ajan, vaikka siinä kestäisi hieman pitempäänkin. Kavioiden puhdistus sujuu muuten hyvin, mutta välillä ori saattaa yrittää riuhtoa jalkaansa irti hoitajan käsistä. Satulan se antaa pistää selkäänsä, mutta kun vyötä kiristetään Jesse uhittelee näykkimällä hoitajaan päin. Se on kuitenkin sen verran nössö poika, ettei uskalla puraista. Vihainen se ei ole, vain.. omalaatuinen. Jesse tykkää leikkiä vedellä. Pesuboxissa se läiskyttelee vettä kavioillaan, ja jos tarhassa on kunnon vesilammikko, se menee taatusti piehtaroimaan siihen. Hoitaja voi vaan siis arvata minkänäköinen ori on sadepäivien jälkeen. Suitset Jesse antaa laittaa nätisti, ja kuolaimetkin ottaa suuhun mukisematta. Taluttaessa ori kävelee nätisti vierellä, mutta tamman kulkiessa ohi nousee pää ja häntä taivaisiin, orin ruumis vavahtaa ja tuntuu että se kasvaisi ainakin metrin korkeutta. Jessei vetää ilmaa keuhkoihinsa, seisahtuu paikoilleen ja huutaa pitkän ja kimeän huudon. Mikään ei saa sitä liikkeelle ennenkuin tamma on mennyt pois näkyvistä. Silloin oripoika palaa takaisin normaaleihin mittoihinsa ja lönkyttelee vierellä kiltisti. Tarhassa ori ei koskaan tylsisty, vaan keksii omia pieniä viihdykkeitä. Välillä se saattaa heitellä tarhassa pukkilaukkaa, kieriä mutaisimmassa nurkassa tai suurimmassa vesilätäkössä tai kävellä jopa vastaan tallin pihalla. Muita hevosia se tykkää myös pompottaa tarhan aitojen yli. Kengittäjän kanssa ori saattaa aluksi pomppia kahdella jalalla tai tanssahdella, mutta tiukalla komennolla seisoo paikoillaan kengityksen ajan. Eläinlääkärikään ei ole Jessen erityinen kaveri, sillä poni pelkää hieman tuota 'piikkiä heiluttelevaa' ukkelia. Suostuu kuitenkin mukisematta eläinlääkärin hoitoon. Ratsastettaessa Jesse on tulta ja rappuraa, mutta myös osaava ja näyttää parhaansa jos siltä osaa oikein pyytää. Jesseä voisi sanoa myös herkäksi, sillä turhilla pohkeen jumputuksilla ja kiskomisilla se hermostuu, mutta pehmeät ja rauhalliset avut saavat orin menemään kuin unelma. Vaikka orilta löytyykin vauhtia ja komeita pukkeja, se on suht helppo käsitellä ja pysyy osaavan ratsastajan käsissä hyvin. Jesseä ei saa pakoittaa mihinkään, vaan sen kanssa pitää olla rauhallinen ja tehdä yhteistyötä, jotta poni tulee asioissa vastaan. Jessen selässä oleminen ei ole vain pelkkää istumista, vaan siellä pitää tehdä töitä ratsastuksen eteen. Oripojalla on hyvin ponimaiset liikkeet, pyöreä laukka, lennokas ravi, sekä matkaavoittava käynti. Kouluratsastuksessa Jesse on kuuliainen, mutta ainainen saman asian toistaminen saa orin helposti hermostumaan. Pohkeenväistöt ja taivutukset sujuvat orilta hyvin ja tempolisäykset ovat uskomattoman hienon näköisiä. Esteillä ori on vaativa ja vauhdikas, mutta osaavissa käsissä ori kyllä menee esteiden yli ja rauhallinenkin vaihde löytyy. Jesse vaistoaa helposti epävarmuuden ja kieltää tällöin esteellä. Siksi ratsastajan pitääkin olla päättäväinen ja näyttää, että nyt mennään eikä meinata. Pidätteitä Jesselle saa kuitenkin tehdä ja välillä ottaa ihan kunnolla, ettei ori kuumennu innostuksesta liikaa. Se ei tarkoita pahaa, vaan se rakastaa esteitä. Kisoissa ori osaa käyttäyty hyvin ja näyttää radalla aina parhaansa. Hyvin menneen suorituksen jälkeen on Jessen mielestä rapsutukset ja namit paikallaan. Sukutaulu ja jälkeläiset
00.00.0000 Varsa Nimi , ori/tamma , isä/ emä Isä Emä, omistaja onni omistaja KRJ:n sijoitukset: 37 kpl 18.02.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo A - 2/91 19.02.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo A - 5/40 16.02.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo B - 6/60 20.02.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo A - 3/50 21.02.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo A - 5/40 26.02.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo A - 3/50 27.02.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo B - 5/50 01.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo B - 3/40 02.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo A - 3/40 04.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo B - 3/49 05.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo B - 5/40 05.03.2012 - (kutsu - KRJ - helppo B - 5/60 06.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo B - 3/40 06.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo A - 1/40 06.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo B - 7/50 07.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo B - 2/50 07.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo A - 7/50 08.03.2012 - (kutsu - KRJ - helppo B - 4/60 08.03.2012 - (kutsu - KRJ - helppo A - 8/50 12.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo A - 6/40 13.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo B - 5/40 15.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo B - 6/50 15.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo B - 5/40 17.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo B - 4/40 17.03.2012 - (kutsu - KRJ - helppo B - 4/86 18.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo B - 1/60 18.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo A - 3/60 22.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo B - 4/40 26.03.2012 - (kutsu) - KRJ-Cup - helppo A - 14/356 30.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo B - 3/60 30.03.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo A - 1/60 01.04.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo A - 4/60 14.04.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo B- 2/40 18.04.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo B - 2/60 18.04.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo A - 3/50 19.04.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo A - 6/60 19.04.2012 - (kutsu) - KRJ - helppo A - 5/50 ERJ:n sijoitukset: 20 kpl 11.02.2012 - (kutsu) - ERJ - 100cm - 7/50 14.02.2012 - (kutsu) - ERJ - 100cm - 5/60 15.02.2012 - (kutsu) - ERJ - 100cm - 2/50 16.02.2012 - (kutsu) - ERJ - 110cm - 2/64 23.02.2012 - (kutsu) - ERJ - 80cm - 4/47 07.03.2012 - (kutsu) - ERJ - 110cm - 2/54 10.03.2012 - (kutsu) - ERJ - 110cm - 6/52 12.03.2012 - (kutsu) - ERJ - 100cm - 3/35 14.03.2012 - (kutsu) - ERJ - 100cm - 2/60 15.03.2012 - (kutsu) - ERJ - 110cm - 6/40 16.03.2012 - (kutsu) - ERJ - 100cm - 4/50 16.03.2012 - (kutsu) - ERJ - 110cm - 1/50 23.03.2012 - (kutsu - ERJ - 110cm - 4/40 24.03.2012 - (kutsu - ERJ - 100cm - 5/40 11.04.2012 - (kutsu) - ERJ - 100cm - 6/40 16.04.2012 - (kutsu) - ERJ - 110cm - 4/30 18.04.2012 - (kutsu) - ERJ - 110cm - 5/30 27.04.2012 - (kutsu) - ERJ - 100cm - 6/90 28.04.2012 - (kutsu) - ERJ - 100cm - 6/90 17.05.2012 - (kutsu) - ERJ - 100cm - 2/40 Valmennukset ja päiväkirja 13.02.2012 valmentaja pandero Jesse ravasi voimakkaasti, sekä erittäin näyttävästi alkuverryttelyssä. Tiukemmissa kaarteiisa tahti hieman rikkoutui, mutta asian sai helposti korjattua ratsastamalla eteen. Verryttelyssä maistelimme hieman tunnin aihetta, etu-ja takaosakäännökset. Aluksi Jesse vastusteli ja yritti peruuttaa pois tilanteesta, mutta pitkäjänteisyydellä, sekä selkeillä avuilla alkoivat käännökset sujua paremmin. Ravissa tehtävänä oli ajatella etuosakäännösmäistä kulmaa. Jesse yritti juosta läpi kulmien, mutta Apiljavanilja hanskasi hyvin tilantee ja tiesi mitä piti korjata. Laukassa piti taas ajatella käännökset etuosakäännösmäisinä. Jesse kuunteli ulkoapuja hyvin, eikä laukassa ilmennyt ongelmia. Käynnissä vielä muutamia takaosakäännöksiä, niin valmennus oli loppuverryttelyä vaille valmis. 15.02.2012 apiljavanilja Kentälle oli satanut tänään paljon uutta lunta, joten päätin ottaa Jessen liinan päähän ja antaa pojan hieman purkaa itseään rikkumalla lumihangessa. Jesse käveli reippaasti tarpoen noin puolen metrin lumessa aina välillä työntäen turpansa lumen sekaan. Naureskelin orille joka päristeli lunta sieraimistaan. Pyysin Jessen siirtymään raviin, jolloin poni sinkosi laukalle. Sain pitää liinan päästä ihan tosissaan kiinni orin ampuessa ympäri kenttää. Rauhallisella äänellä sain Jessen siirtymään raville ja ori ravaili korskahdelleen pää pystyssä. Heti kun ori oli hiukan rauhoittunut vaihdoin suuntaan ja ravuutin hetken aikaa, jonka jälkeen pyysin laukkaa. Taas Jesse räjähti ja heitti jopa muutaman pukin laukatessaan. Annoin orin laukata niin kauan kun se halusi ja pyysin vielä hiukan lisää kun Jesse yritti itse siirtyä raville. Lopulta Jesse ravasi rentona pää alhaalla ja tuntui melkoisen väsyneeltä 20 minuutin työskentelyn jälkeen. Vein Jessen talliin ja loimitin hikisen orin kaulakappaleellisella fleeceloimella. Jesse sai jäädä karsinaan odottamaan päiväheiniä ja pääsisi vielä heinien syönnin jälkeen ulkoilemaan tarhaan neljäksi tunniksi. 06.05.2012 apiljavanilja Kaunis keväinen auringon paiste, joten raahustin Jessen kanssa kentälle hieman harjoittelemaan koulukiemuroita. Jesse oli energisen oloinen heti alkukäyntien jälkeen. Teimme kevyessä ravissa paljon ympyröitä, voltteja sekä suunnan vaihtoja. Laukannostot olivat tänään todella napakoita ja laukassa oli helppo työskennellä. Annoin verryttelyn jälkeen Jessen kävellä hetken pitkin ohjin, jonka jälkeen aloimme tekemään raviväistöjä. Ori oli keskittynyt ja toimi melkeimpä ajatuksen voimalla. Muutaman kerran sain ottaa kunnon pidätteen, kun Jesse yritti juosta sivusuunnasta alta karkuun. Laukassa teimme pitkillä sivuilla avotaivutusta ja Jesse oli nöyrä sekä kuuliainen. Teimme myös voltteja, joissa Jesse joutui työstämään takaosaansa ihan kunnolla. Täytyy noita voltteja treenailla hieman useammin jatkossa,. Loppuverryttelyksi eteen-alas kevyessä ravissa niin että nenä melkein hipoi maata. Loppukäynnit kävimme kävelemmässä pikku metsässä. |